München – Freising – kotiin

Tiistai 28.7.

20150728_081406

Viimeisen matkapäivän aamulehti paljasti, miksi eilen eivät junat liikkuneet. Aamupala oli varsin kelvollinen.

20150728_082840

20150728_082850

Kotiinpaluupäivä meni ajantappamisen merkeissä. Ajoimme Freisingiin, joka on aika lähellä Münchenin lentokenttää. Ihan kivan oloinen kaupunki sinänsä, mutta ei siellä kyllä ollut juuri mitään, miksi sinne haluaisi enää toiste.

P7280200

P7280212

P7288087

P7288094

P7288102

P7288104

Valitsemamme kahvittelupaikka oli kyllä oikein kunnollinen kansanbaari.

P7288129

 

P7288135

P7288137

 

 

 

 

 

 

 

 

P7288155

P7288157

P7288169

P7288170

Iltalento Suomeen tarjosi koneen ikkunasta vielä viimeiset silmäkarkit.

P7280249

P7280264

P7280281

Hienon hieno kaksiviikkoinen takana. Ensi kesänä taas Keski- ja Etelä-Euroopan maisemiin!

***

Tämän blogin käsikirjoitus tehtiin matkan aikana. Valokuvien yhdistäminen matkakertomukseen kesti hieman suunniteltua pidempään.

München

Maanantai 27.7.

20150727_105445

Zur Postissa on ylellinen klo 12 checkout-aika. Aamiainen oli reilu, ensimmäistä kertaa reissulla makkaraa, pekonia ja munakokkelia normitarjonnan lisäksi. Toki useammassakin aiemmassa majapaikassa tultiin erikseen kysymään, missä muodossa herrasväki haluaisi munansa. Ja kahvinsa.

Siirtymä seuraavaan majapaikkaan oli suunnilleen yhtä lyhyt kuin Canazeissa. Siirryimme vielä palan matkaa kauemmas keskustasta Gräfelfingiin. Hotel Dolce Vita sijaitsee aivan Wurm-joen rannalla, itse asiassa se on yhteydessä pienellä saarella olevaan viereiseen rakennukseen. Vieressä on myös pieni pato, ja paikalla on joskus ollut mylly. Joen kohina kuuluu huoneeseen. Me emme sitä pitäneet ollenkaan pahana asiana. Huone oli tilava ja mukavasti sisustettu, ikkunat kahteen eri suuntaan.

20150727_135303

20150727_135313_HDR

P7270153

P7270159

Hotellin pihalla on viihtyisä viiden pöydän kokoinen terassi, johon menin huuhtomaan rankan ajomatkan pölyjä Paulanerin Pilsin pariin. Lounasaika lähestyi, ja kuinka ollakaan terassin reunalla mainostettiin kolmen ruokalajin ateriaa kolmella eri vaihtoehdolla suorastaan naurettavaan hintaan. Hotellin tiloissa on Villa Casale -niminen italialaisravintola. Lounas oli aivan erinomainen, ja kokki kävi vielä erikseen pihalla kertomassa, että gluteenittomat vaihtoehdotkin järjestyvät, ei ongelmia. Leike oli hyvää, ja erityisesti sen päällä oleva tomaatti-oliivi-kaprispaistos oli suussa sulavaa. Myös sahramilla maustettu risotto oli enemmän kuin hintansa väärti. Pöydät täyttyivät äkkiä muistakin lounastajista, eivätkä nämä olleet edes hotellin asiakkaita.

20150727_131355_HDR

20150727_133024

20150727_13434820150727_135127

Hotellilta on juna-asemalle pieni kävelymatka, Gräfelfingin keskustan läpi. Seuraava pysäkki Münchenin suuntaan on Pasing, ja sitä seuraava puolestaan Laim. Laimin aseman lähellä sijaitsee Hirschgarten, Euroopan suurin olutpuisto, 8000 istumapaikalla. Siihenpä piti päästä tutustumaan.

Ostimme asemalta junaliput. Kuulutus ilmoitti junan olevan 10 minuuttia myöhässä. 10 minuutin kuluttua kuulutus ilmoitti junan olevan 10 minuuttia myöhässä. Kun tämä toistui vielä kerran, annoimme periksi ja palasimme takaisin hotellille. Jokunen kelvollinen istumapaikka olisi Gräfelfingissäkin ollut, mutta mitäpä sitä merta edemmäs kalaan. Seuraavan aamun lehdestä saimme tietää, että lähempänä Müncheniä oli junavaunu syttynyt palamaan, ja se puolestaan oli syössyt koko junaliikenteen kaaokseen. Vähän niin kuin VR:llä pian tulee tapahtumaan, kun syksyn ensimmäiset lehdet putoavat raiteille.

P7270176

P7277998

P7278006

Terassilla oli mukava nautiskella Paulanerin vehnäolutta ja naputella kasaan tämän blogitekstin käsikirjoitusta. Päivä venähti äkkiä kohti iltaa, joten pitihän sitä taas syödäkin.

Myös päivällishinnat olivat varsin kukkaroystävällisiä. Pasta Scampit olivat täydellisiä ja palvelu erinomaista. Kielitaitomme ei ihan riittänyt viereisen pöydän keskustelujen seuraamiseen, mutta ilmeisesti kokki, tarjoilija ja naisystävänsä kanssa ruokailemaan saapunut herra olivat veljeksiä. Pikku miinus siitä, että jossain vaiheessa vehnäolut mukamas loppui, vaikka sitä näytti vielä myöhemminkin riittävän naapuripöytään. Mutta annettakoon anteeksi; lomareissun viimeinen ilta oli lähellä täydellistä, ei siihen mitään olutpuistoa tarvittu.

20150727_185949

20150727_192801

20150727_192711_2

20150727_200849

Veljeskunta jatkoi illanviettoa pihalla vielä pitkään sen jälkeen, kun me jo vetäydyimme takaisin huoneeseemme.

Söll – München

Sunnuntai 26.7.

P7260001

Reissun pari viimeistä yötä ajattelimme viettää rentoutumalla Münchenissä. Matkaa oli vaivaiset 90 kilometriä. Moottoritiellä oli varsin täyttä molempiin suuntiin, mutta lähelle Müncheniä päästiin silti sujuvasti. Valitettavasti vain kehätien tunnelit olivat pitkältä matkalta remontissa, niinpä jono mateli reilusti alle neljääkymppiä kiertoteitä pitkin. Selvästikin suurkaupunkialueella ajamiseen pitää varata runsaasti aikamarginaalia.

P7260006

P7260011

P7260020

Majoitushinnat keskustassa eivät istuneet budjettiimme, joten aluetta piti laajentaa. Pasingista löytyi Hotel Gasthof Zur Post 61 eurolla, mutta valitettavasti vain sunnuntaiyöksi.

P7260025

P7260027

Erityisesti hintaansa nähden upea hotelli, jonka takapihalla on oma olutpuistonsakin. Koska oli sunnuntaipäivä, tuli edullisemmaksi parkkeerata kadun varteen, kuin pulittaa 12,50 hotellin hallipaikasta. Kyseinen alue vain on täynnä yksisuuntaisia katuja, joten auton saaminen lähelle hotellia oli oman show’nsa takana.

20150726_132303

20150726_125841_2

Hotellin yhteydessä oleva ravintola tarjosi oikein kelvollisen lounaan. Sitä oli mukava nauttia ulkosalla, kelinkin ollessa suunnilleen täydellinen.

Ihan rennon helppoa ei keskustan ulkopuolella asumisesta tullut. Paikallisjuna-asema oli kyllä kohtalaisen lähellä, mutta Münchenin juna- ja metrokartta on aivan käsittämättömän huono. Linjat ja asemat näkyvät kyllä selkeästi, mutta missään ei sanota, millä asemilla junat pysähtyvät. Esimerkiksi käyttämämme linja S8 lentokentälle on siis piirretty joka ainoan väliaseman läpi, mutta oikeasti se pysähtyy Pasingin jälkeen vasta Ostbahnhofissa. Siellä siis äkkiä ulos ja takaisin päin Marienplatzille, josta siirtymä metroon, jolla Universität-asemalle.

Englisher Garten -puistossa olimme viimeksi olleet yli kymmenen vuotta sitten. Ehkä aika kultaa muistot, mutta eivät puistoa halkoneet polut ennen noin pölyisiä olleet. Nurmikkokin oli paikoin kuluneempi kuin silloin viimeksi. Mutta onhan puisto toki suuri ja hieno. Pääsimme Chinesischen Turmille ja eikun maß kouraan. Tornissa torvisoittokunta soitti sitä mitä saksalaisissa olutpuistoissa soitetaan. Orkesteria katsomaan tullut eläkeläispariskunta hauskuutti matkakertomuksillaan. 14 kertaa Eurooppa autolla ympäri. Suomessakin oli pistäydytty. Pariskunta vain oli selvin päin liikenteessä (isännällä kävelysauvat), eikä meilläkään siinä vaiheessa riittävästi kielitaidon paranninta nautittuna, joten osa jutuista jäi vähän hämäriksi.

P7260032

P7260038

20150726_184550

P7260042

P7260059

P7260045

Istuimme biergartenissa klo 20:n sulkemisaikaan asti. Isoon olutpuistoon mahtuu kaikenlaista väkeä. Osa oli sivistyneesti lasten kanssa liikenteessä. Toisaalta naapuripöydissä oli porukka aika päissään. Litraisen kolpakon hakkaaminen pöytään kuuluu nähtävästi tapoihin, ja kuuluu kauas.

20150726_194759

P7260046

P7260048

Makkara- ja hapankaalipäivällisen päälle oli mukava kävellä takaisin Universitätille, sieltä metrolla Marienplatzille, ja siellä kohtalaisen luistavasti sujunut päivä sitten jumiutuikin.

P7260122

P7260136

Juna länteen oli kymmeniä minuutteja myöhässä. Ilmeisesti liikenteessä oli jonkinlaista remonttia menossa, melkein tuli VR:ää ikävä. Tunkkainen, haiseva asemalaituri oli täynnään väkeä. Päästiinhän sieltä toki lopulta paluumatkalle. Pasing oli jo siinä vaiheessa yöunilla.

P7260139

 

Leutasch – Söll

Lauantai 25.7.

Aamupalalla oli ensimmäistä kertaa reissulla tarjolla tuoreita marjoja. Löytyi vadelmaa, pensasmustikkaa ja karhunvatukkaa.

P7250006

P7250009

Seefeld

 

P7250019

Seefeld

Söllin reissua varten piti palata takaisin Innsbruckin ohitustielle. Seefeldistä on alas 3 km 16% pudotusta, aika mukavaa. Sen jälkeen lähes koko matka moottoriliikennetietä Sölliin. Ripeää (100 km/h), mutta tapahtumaköyhää, mitä nyt vastaantulevilla kaistoilla oli tapahtunut onnettomuus, ja liikenne seisoi siihen suuntaan kilometrikaupalla.

Söll vaikuttaa ihan mukavalta pikkukaupungilta. Hotel Gänsleittiin normaali sisäänkirjautumisaika alkaa klo 14, mutta me olimme paikalla jo 11:30 ja saimme heti huoneen. Ykköskerros, joten ovesta pääsi suoraan terassille. Ei kaunein mahdollinen pihamaa, pelkkä ajettu nurmikko ja leikattu pensasaita, mutta pöytä, 2 tuolia ja 2 aurinkotuolia löytyi. Niille aurinkotuoleille pääsi myös viereisen oven takana olevista saunatiloista. Ulkoportaita pääsi alemmalle ravintolaterassitasolle, jonka reunassa oli pieni karppiallas isohkoine karppeineen ja monneineen.

viinikirja

Loppuihan se lopulta. Enkä tarkoita kirjaa. Kirja on upea.

P7250020 P7250021 P7250035

Kävelimme kylälle lounastamaan juuri ennen siestataukoa. Dorf Stub’n tarjosi ihan kelvollista Wieninleikettä ja pinaattimykyjä (sattumalta samantyyppiset annokset kuin Salzburgissa). Tarjoilija oli hauska ainakin omasta mielestään (“Ai internet? 20 euroa kiitos”). Niin, hotellissa ei langatonta verkkoa ole. Langalliseen verkkoon kytketty läppäri olisi ollut käytettävissä vitosella tunti. Onneksi olimme sattumalta ja ainoan kerran reissullamme bookanneet kaksi yötä samalla kertaa.

P7250040

P7250041

P7250044

P7250048

P7250050

Vuoristoisilla alueilla näyttää sää muuttuvan todella nopeasti. Astuessamme sisään ruokakauppaan, päivä oli vielä lämmin ja aurinkoinen (mukavat 25 astetta), joskin painostava, eikä tummia pilviä näkynyt ihan lähellä. Ulos tullessamme satoi reippaasti. Pilvet peittivät tyylikkäästi lähivuoret: lähin näkyi vielä joten kuten tummana siluettina, sen takana olevat vuoret kuin harmaan väriviuhkana, kunnes viimeisimpiä ei enää näkynyt. Kovin kauaa sadetta ei tarvinnut pitää, vuoret tulivat takaisin näkyviin ja paljastivat oikean vihreän värinsä.

20150725_145552

Kylämaisema sateella

P7250060

ja ilman

Talon emäntä laittoi pyynnöstä saunan päälle, ja reilun tunnin päästä pääsimme Wellness-tiloihin. Vaaleaksi kaakeloidut tilat, poreamme, solarium, vaimea rauhoittava taustamusiikki (mikään ei ole täydellistä), turkkilainen sauna, jota emme valitettavasti hoksanneet erikseen pyytää päälle, ja suomalainen sauna. Kiuas oli hassusti suojattu betonikuoreen kaksinkertaisin suojaritilävirityksin, mutta oli siellä pohjalla kuitenkin kiviä, vieressä kiulu kauhoineen ja saunassa lämpötilaakin vähintään riittävät 90 astetta. Kelvollisissa löylyissä oli erittäin mukava rentoutua ja puhdistautua siihenastisen reissun pölyistä. Lepotuoleissa oli hyvä pitää löylytaukoa ja katsoa ulos ikkunoista uudestaan alkanutta sadetta.

Sadetta kestikin sitten aika pitkään. Parin kylän päässä olisi kuulemma ollut jokin kyläjuhla, musiikkia ja hauskanpitoa, mutta viilentynyt keli ja bussien metsästys (takseja ei näkynyt missään) ei jaksanut riittävästi innostaa.

Sateen viimein loputtua lähdimme hotellin sateenvarjoin varustautuneita päivällispaikan metsästykseen, ja törmäsimme Ristorante Pizzeria Giovanniin. Se on aivan loistava paikka, ja olikin täynnä väkeä, mikä yleensä on hyvä merkki. Tarjoilijat olivat pukeutuneet italialaistyylisiin univormuihin, joihin kuuluivat tyylikkäät mustaraitaiset valkoiset lierihatut. Lasagne oli polttavan kuumaa, kasvisrisotto herkullista. Tiramisu oli tyylillä koristeltu ja maukas, ei kuitenkaan paras vastaan tullut. Paikka tarjoaa Zillertalin oluita, jotka oli jo edellisreissulla Zillertalin laaksossa todettu erinomaisiksi.

20150725_202244

20150725_202246

20150725_203507_2

20150725_204821_2

P7250083 P7250092   P7250102

Canazei – Leutasch

Perjantai 24.7.

20150724_090855

Planberin aamupala oli ihan kelvollinen. Sämpylät olivat tuoreita ja leivonnaiset erittäin maukkaita, Croisanttia ja pikkupullaa vaniljatäytteellä. Myös kahvi oli hyvää, ja omistajaperheen kauniin tyttären aamupala- ja infopalvelu ykkösluokkaa.

Seuraavaa majapaikkaa arvottiin vasta aamupalan jälkeen. Alkuun harkittu Innsbruck oli kallis, ainakin meidän tahtoohetinyt-matkasuunnittelullamme. Reilusti yli 90% Booking.comin tarjonnasta oli jo varattu. Achenseen ja Achenkirchin alue oli myös aika täyteen buukattu ja jäljellä oleva oli yli kipurajan. Lopulta paikaksi valikoitui Seefeldin naapurissa oleva Leutasch, ja siellä kylä nimeltä Gasse. “0” Sterne Hotel Weisses Rössl oli itse asiassa yksi reissun edullisimpia öitä.

P7240008  P7240015 P7240016 P7240020

Tie Canazeista Passo di Sellan läpi, aina Val Gardenaan ennen moottoritietä, on upea. Serpentiiniä riittää, kapeita kohtia ja kauhua myös. Ohitimme eräässä kohtaamispaikassa bussin hiljaa hiipien, parin sentin marginaalilla itse bussiin, ja toisaalta toisella puolella olevaan kivistä muurattuun seinään, ja mielessä kävi “pitäisikö nuo sivupeilit vetää sisään” ja “mihinkähän asti vakuutus kattaa peltivauriot”. Takana tulevan henkilöauton kuskin kauhistunut ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen.

20150724_125111

Moottoritiellä oli tietöitä samaan tahtiin kuin Suomessa. Ainoa ero, että se mitä korjattiin ei ollut kertaakaan lähelläkään sitä kynnöspeltoa, mihin kotimaan tiet päästetään ennen paikkausta.

Jotenkin meillä oli Brenneron solasta virheellinen käsitys. Eihän se ole kuin normia mäkisempi moottoritie. Nättejä maisemia toki, ja välillä näkyi kyliä aika paljon alempana kuin missä tie kulki, mutta Dolomiittien jälkeen taso kyllä niin sanotusti laski. Ja rekkoja riitti.

Ajoimme Seefeldin läpi, eikä sekään näyttänyt juuri miltään ainakaan päätieltä katsoen. Mutta määränpää oli kyllä visuaalisesti kohdillaan, periaatteessa kadun pää, kourallinen taloja ja vuorenseinä. Majapaikkahan siis mainostaa nimessään itseään nollan tähden hotelliksi. Portaat natisevat kammottavasti. Varsinaista respaa paikassa ei ole. Varattujen huoneiden ovensuihin oli kirjoitettu pienille liitutauluille varaajan etunimi, joten sisään pääsi heti.

20150724_135743

20150724_135725

Patjat olivat reissun huonoimmat ja sängyt äänekkäimmät, mutta tyynyt vaikuttivat ehkä ensimmäistä kertaa juuri oikeilta, ja itse huone oli oikeastaan aika viehättävä, maalaistyyliin. Ja parketit ainaisten kokolattiamattojen sijaan! Televisio oli vielä putkimallia, mutta sillä ei ollut väliä. Itse asiassa avasimme television ensimmäistä kertaa vasta Itävallassa, mikä kertonee jotakin reissun onnistumisesta. Sellainen varoituksen sana ehkä, että pitkän historian omaavassa rakennuksessa tulee ns. vanhan talon haju kaupan päälle. Rakennus lienee ollut majoituskäytössä jo vuodesta 1936.

20150724_150533

P7240051

Weisses Rössliä ylläpitää arvauksemme mukaan slovenialais-italialainen pariskunta, ja hotellin esitellyt Roberto on aivan mainio persoona. Yhteisestä keittiöstä löytyy tee- ja kahvivermeet, keittoastiat, juoma-, olut- ja viinilaseja, vapaasti käytettävissä. Jääkaappiin voi laittaa tarralla merkittynä omia ruokatarpeitaan, ja onpa siellä koko lailla omakustannushintaan otettavissa kylmää oluttakin (Perlenbacher Premium Pils).

P7240033

P7240036

Huoneenlämmöstä löytyy viinipulloja, punaista, valkoista ja proseccoa ainakin, ja drinksutarpeitakin, Aperolia jne. Maksu hoidetaan omatuntoperiaatteella säästöpossuihin! Tässä on jotain, mitä ei enemmillä tähdillä varustetuista majapaikoista löydä. Juomien lisäksi löytyy myös jugurttia, hedelmiä ja vihanneksia, chilipalkoja unohtamatta.

Samassa rakennuksessa on myös pizzeria. Se osoittautui pettymykseksi. Pizza ei ollut erikoista, salaatit vain ok. Talon viini oli kelvollista, jälkiruuista sitruunasorbetti samaa tasoa kuin Canazeissa, mutta Tiramisu oli mauttominta ikinä. Ns. kylille taikka viereiseen gasthouseen olisi äkkiä kävellyt, mutta mistäpä sitä etukäteen olisi voinut tietää, että olisi ollut syytä. Nettikin oli sen verran hidas, ettei sitä tullut käytettyä kuin pikaisiin Whatsapp-päivityksiin ja seuraavien majapaikkojen etsimiseen ja buukkaamiseen. Ensimmäistä kertaa seuraavan yön budjettimajoituksen varaaminen alkoi käydä työstä, sen verran vähissä oli tarjonta asettamassamme hintahaarukassa.

20150724_183132

20150724_191509

Ympärillä aukeaa maalaismaisema. Liikennettä on vähänlaisesti. Aitauksissa pellon laidalla on lehmiä kellot kaulassa.

20150724_183720

P7240100

20150724_191906_HDR

Canazei

Torstai 23.7.

P07230490

Emmepä herätessämme arvanneet, että päivän aikana noustaan vuoren huipulle, kävellään järven pohjalla ja katsotaan mäenlaskua keskellä kylää.

P07230494_2

Mutta aamuun: jo edellispäivänä kiinnitimme huomiota hotellivieraiden ikärakenteeseen (illan korttipelurit hotellin hienossa aulassa, valkohapsiset terassinaapurit huoneemme molemmin puolin), mutta aamupalalla vasta valkeni, ettei majapaikassa muita ollutkaan kuin eläkeläisiä. Ihmettelivätköhän, mitä kakaroita tänne on suvaittu päästää? Itse aamupala oli ihan ok, ei kuitenkaan reissun parasta antia. Naapuripöydän raivoava kahdeksankymppinen “mun lempimarmelaadi on loppu, missä on hotellin johtaja” -italiatar matalan profiilin aviomiehineen tarjosi show:n koko aamiaishuoneelle. Ei kerta kaikkiaan voinut olla tulematta mieleen Näkemiin vaan, muru -sarjan Espanja-episodit; siinähän tosin eläkeläiset eivät valittaneet, vaan pistivät pystyyn kylän parhaat bileet.

Koska uloskirjautuminen oli kymmeneltä ja sisäänkirjautuminen seuraavaan paikkaan 13:30, kulutimme aikaa ajamalla viereiseen Campitello di Fassaan ja nousemalla hiihtohissillä Col Rodellalle.

GOPR4813

Vaikka vaeltaminen ei sattuneesta syystä meidän matkaohjelmaamme käynyt, olivat vuorinäkymät ihan tyyriihkön hintansa arvoiset. Erityisesti kukkulan huipulla olevalta ravintolalta oli hienot näkymät, vuoria joka puolella, ja aurinko porotti.

20150723_113347

GOPR4765

P07230561 P07230560 P07230532  P07230505 20150723_113325 P07230592

Vähän alempana, “pääravintolan” vieressä olevan tien varrella oli mielenkiintoista katsella, kuinka perhettä täynnä oleva pikkuauto yritti taistella tien 30% kaltevuutta vastaan. Tie voitti, mutta yritys oli urhea. Peruuttelu rinnettä alas edelliselle tasanteelle oli hurjan näköistä touhua, semminkin kun tien vierusta oli täynnä jalankulkijoita.

P07230660

P17230652

P17230546

P17230603

Lounastauon ja ankaran valokuvaamisen jälkeen (maisemien lisäksi näkyi tunturisopuleita) takaisin alas, minkä jälkeen ajoimme nostalgioimaan Penian kylään, aiemman majapaikkamme eteen. B&B Col Da La Vila on myös hyvin suositeltava majapaikka, mutta on sieltä kävelemistä Canazeihin.

P7230002

Marmolada

Päätimmepä vielä poiketa läheisellä järvellä Lago di Fedaialla. Järvessä ei saa uida, mutta kyllä se hienot näköalat tarjoaa, samoin kuin reitti järvelle Marmolada-jäätikkönäkymineen. Vesi oli järvellä aikamoisen alhaalla. Järven itäpäässä pääsi kävelemään paljaalla järven pohjalla. Kasvillisuudesta päätellen vesi oli aiemmin ollut jonkun metrin korkeammalla. P7230048P7230036   P7230074 P7230101  P7230163 Järven länsipäässä puolestaan on pato, joka sekin tarjoaa mukavat näkymät. Padon päällä kulkee kapeahko tie, jota pitkin pääsi ajamaan toisella puolella olevan ravintolan parkkipaikalle. Sieltä olisi alkanut myös Pian Dei Fiacconille johtava hiihtohissi. Auto-, jalankulku- ja kaksipyöräisliikennettä riitti.

P7230144 P7230140 P7230127 Maisematurneen jälkeen palasimme takaisin Canazeihin, 856 metrin ja -14 euron päähän edellisestä hotellista, Bed & Breakfast -paikkaan Césa Blanber. Se sijaitsee suoraan La Cantinettan takana, ja tarjoaa peräti alennuslipuketta ravintolaan!

P7230195

Vesivaraston (ja sähköpistokeadapterin) täydennysreissulla ihmetystä herätti Canazein keskustassa oleva kadunpätkä täynnä lunta. Kuorma-auto kärräsi sitä vielä lisää. Risteyksen katubaarista (paikallisoluita!) kysymällä selvisi, että illalla paikallinen hiihtoseura aikoi demonstroida, millaista toimintaa alueella on talvisaikaan. P7230222

P7230214  P7230227  P7230256

Valmistelut kestivät aikansa. Sen jälkeen hämärän koittaessa suksi- ja lumilautaekspertit esittelivät taitojaan hyppyrissä. Paikallinen Werneri-maskottikin esittäytyi runsaslukuiselle yleisölle.

P7230317    P7230334

Schenna – Canazei

Keskiviikko 22.7.

20150722_084646

Yö Hans Schmiedsin ylimmän kerroksen huoneessa oli kuuma ja hikinen, eikä missään hyvässä mielessä, joten päätimme palata omia jälkiämme sinne, missä lämpömittari näytti aiemmin mukavampia lukemia, siis suuntaan Carazza, tai saksalaisittain Karersee. Eilen ohi ajaessamme siellä oli parhammillaan vain 22 astetta. Ennen liikkeelle lähtöä nautimme kuitenkin reissun parhaan ei-itsetehdyn aamupalan. Sitä oli mukava syödä ulkosalla, viileämmässä kuin huoneessamme, vaikka lämpötila oli jo aamusella kipuamassa 27 asteeseen.

Paluumatka sujui lähes ongelmitta. Bolzanoon vievälle moottoritielle aiheutti tietullijonotus kohtalaisen ruuhkan, josta elektroniset tiekyltit varoittivat hyvin etukäteen. Siis sen lappusen ottaminen kesti, josta myöhemmin motarilta poistuessa rahastetaan.

Moottoritieltä Dolomiiteille johtaa tie, joka alkaa pitkällä tunnelilla, ja sen jälkeen aikamoisen kapealla, mutta maisemallisesti hengästyttävän hienolla, rinteeseen rakennetulla ja kalliosta rouhitulla tiellä. Vastaantulevan rekan perä otti sen verran omaa tilaa, että itikat liiskautuivat sen ja automme sivupeilin väliin. Tie on englanninkieliseltä nimeltään Road of the Dolomites. Se yhdistää Bolzanon ja Cortina d’Ampezzon, ja tarjoaa mainitun alkupätkänsä lisäksi vielä reilusti muutakin silmänruokaa.

Hetkistä myöhemmin edessämme oleva auto, me ja tietysti kaikki perässämme tulevat pudottivat nopeuden kolmeenkymppiin tietyöalueella, jonka alussa istui toimeton kylttimies. Rajoitus kesti pitkään, eikä kuitenkaan missään näkynyt minkäänlaista työhön ryhtymisen suunnittelun aloittamistakaan. Takanamme tuleva katumaasturi kyllästyi jurnutteluun ja kaahasi letkan ohi kohti seuraavaa mutkaa, jossa tietyöalueen toisen pään kylttimies heilutti villisti käsiään, auton ollessa erittäin vähällä tehdä jauhelihaa kallion takaa ilmestyvistä motoristeista. Ei niitä ohituskieltoviivoja tiehen ole maalattu ihan pelkästään esteettisistä syistä.

Sinänsä Italian ajokulttuurissa, johon Dolomiittien tapaisilla alueilla muista maista tulleet turistimassat tuovat oman värinsä, ei ole suuresti moittimista. Taulapäitä toki löytyy, lukuisat mäkiä nousevat polkupyöräilijät hidastavat liikennettä, ja moottoripyörät menevät kapeilla teillä ohi suunnilleen missä vain, mutta tervettä järkeä ja riittäviä turvaetäisyyksiä käyttämällä autoilija pärjää siellä hyvin. Vuoriteiden nimellinen 90 km/h nopeusrajoitus ei kyllä ole tarkoitettu noudatettavaksi, ellei ole murha-itsemurha mielessä.

P7220284

Pääsimme hengissä ja peltivaurioitta Karersee-järvelle, ja kurvasimme parkkipaikalle, vaikka olimme järven jo aiemmalla reissullamme nähneet. Mikä oli hämmästyttävää ja hieman surullista, oli että järven pinta-ala oli kutistunut todella paljon. Jäljellä oli pieni läntti sinänsä upean vihreää vettä. Turisteja järvi kyllä veti hyvin, parkkipaikalta alkoivat vapaat paikat jo käydä loppuun. Lähtiessämme järveltä alkoi kevyesti sataa; ensimmäinen kerta koko matkalla, kun muutama pisara pääsi iholle asti. Sopivasta lämpötilasta huolimatta ilma tuntui painostavalta.

GOPR4753

Itse Carezzan kylä tulee vastaan pienen lisänousun jälkeen. Lämpötilat olisivat olleet aika kohdillaan, n. 22 astetta. Saatamme olla väärässä, mutta alue näyttää eläkeläisten golf- yms. harrastuskokoontumispaikalta, näin kesällä ainakin. Päätimme siis jatkaa 17 km päässä sijaitsevaan Canazeihin, joka oli jo edelliskesän turneelta häthätää tuttu (majoituspaikkaan iltasella ja ravintolaan pimeän jo koitettua). Nyt Canazeissa oli mukavahkot 27 astetta lämmintä.

20150722_183102

Olimme ensimmäistä kertaa liikenteessä ilman seuraavan yöpymispaikan ennakkovarausta – pakkohan sitä on asioiden hoitua ilman Booking.comiakin (emme mainosta, tuo nyt vain on vakiintunut käyttöön). Emme halunneet enää toista kämppää vilkkaan päätien varrelta. Vaikka liikenne tapaa iltasella hiljentyä noilla läpimenoteilläkin, aina niitä joku on jyristelemässä, viimeistään tuntia ennen kuin haluaisi herätä.

Kurvasimme siis sopivasta mutkasta sivummalle, pysäköimme Canazein elokuvateatterin eteen, ja lähdimme etsimään infoa taikka majapaikkaa. Löysimme viihtyisän kadun, joka seurasi pientä puistoa ja sen takana olevaa pikku jokea koskineen, ja opimme, että paikallisissa apartmoissa toimii jonkinlainen ennakkovaraussysteemi, respoja ei ole ollenkaan. Kävelyn uuvuttamina menimme kadun päässä olevan hotellin aulaan. Henkilökuntaa ei missään, eikä äänekkään kellon soitto muuttanut tilannetta. Seuraava hotelli samalla kadulla tarjosi bed & breakfastia 120 euron hintaan. Epäröimme ja jatkoimme sitä seuraavaan hotelliin. Siellä sama optio kustansi 100 euroa, ja hetken neuvoteltuamme päätimme alistua matkamme kalleimpaan majoitukseen Hotel Engelissä.

20150722_132235_HDR

Autoa hotellin eteen siirrettäessä alkoi tulla vettä niin reippaasti, ettei matkalaukkujakaan saanut tuotua huoneeseen. Siispä parvekkeelle katselemaan komeaa sateista maisemaa.

Hetken näytti siltä, että pikku sade menee äkkiä ohi, mutta sitten alkoi ukkoskuuro ison maailman malliin. Satoi rakeita, ukkonen kaikui ympäri vuoria, salama iski lähelle niin, että videokuvaajalta meinasi tulla housuun, ja hotellin edessä oleva tie tulvi.

20150722_135121

Onneksi sääilmiö oli lyhytaikainen; jo tunnin päästä aurinko taas paistoi ja pääsimme etsimään lounaspaikkaa.

P7220381

Pääkadun varrelta, köysirata-aseman vierestä, arvoimme pizzeria-ravintolan, josta näytti molemmille löytyvän syötävää. Ravintolasta sai kurkun kostukkeeksi artesaaniolutta. Pizza oli jo reissun toinen mallia “täydellinen”. Kanaleike salaatteineen oli valitettavasti vain tyydyttävä. Tarjoilija oli jotenkin tutun näköinen, ja aikamme ihmeteltyämme keksimme, että olemme samassa ravintolassa kuin auringonlaskun jälkeen reilu vuosi sitten. Silloin olimme kävelleet ravintolaan eri suunnasta.

P7220420

La Cantinettan jälkiruuat ovat ihan omaa luokkaansa. Crema Catalan tarjoaa silmänruokaa ja maistuu taivaalliselta. Sitruunasorbetti on täydellisesti tehtyä. Vuoden takainen Tiramisu oli loistava. Tiramisuhan on siitä kiva jälkiruoka, että se näyttää joka paikassa erilaiselta, vaikka ainesosat pysyisivätkin samana, ja maku on pienistä kokin hyppysissä olevista yksityiskohdista kiinni.P7220426

P7220424

Jälkiruokien aikaan alkoi sataa, emmekä olleet varautuneet sateenvarjoin, vaikka hotelli olisi niitä tarjonnutkin. Pidimme sadetta toisen viinikannullisen edestä, ja ravintola vielä tarjosi Limoncellot, minkä jälkeen sade alkoi olla ohi. Helle-Schennaan muuten luvattiin sääilmoituksen mukaan n. 25 astetta, eli pako sieltä saattoi olla hiukka hätäinen. Ilmeisesti ilma oli viilentynyt ukkosrintaman jälkeen.

P7220463

20150722_180011

Arabba – Schenna, Merano

Tiistai 21.7.

P7210023

P7210046

Arabbassa oli kyllä mukavan viileää, mutta ei paikassa yhtään pitempään olisi jaksanut viihtyä. Muualla taasen näyttivät säätiedotukset vain kuumaa tai vielä kuumempaa. Tai sitten sadetta ja ukkosta. Pitkän nettiselailun lopuksi huomio kiinnittyi paikkaan nimeltä Schenna. Sinne Dolomiittien sääpalvelu lupasi vain 25 astetta. Varaus majapaikkaan ja menoksi.

P7207331

Alkumatkasta piti taas kiivetä jo tutuksi tulleet serpentiinit Passo Pordoille ja sieltä alas Canazeihin, ja sitten ajo Vigo di Fassaan, josta matka jatkui Dolomiittien tien alkupätkää, eli Carezzan kautta kohti Bolzanoa. Tämä tieosuus on upea siinä missä loppuosakin Vigo di Fassasta Cortina d’Ampezzoon. “The Great Dolomites road” on ehdoton matkasuositus kaikille. Jos on arka itse astumaan auton, moottoripyörän tahi polkupyörän ohjaksiin tutustuakseen Dolomiittien kapeisiin, mäkisiin ja mutkaisiin teihin, linja-autojakin näkyy alueella liikkuvan ihan kiitettävästi.

P7210051

P7210106

P7210148

Vähän ennen Bolzanoa siirryttiin moottoritielle, jota pitkin menikin loppumatka aina Meranoon asti. Bolzano on oikein mukava kaupunki. Kapeita katuja, viihtyisä keskusta, ja mahdollisuus käydä moikkaamassa Ötziä. Me pysähdyimme kaupungissa edellisellä reissullamme, joten tällä kertaa ajoimme suoraan Schennaan. Mielessä väikkyi jo hotellin uima-allas.

Here-navigaattoriohjelma opasti meidät Via Scenalle ja numerot kadulla täsmäsivät haettuun, mutta majapaikkaa ei näkynyt missään. Piti viedä auto ei-ihan-läheisen ravintolan parkkipaikalle ja jalkautua tutkimaan tarkemmin. Lämpötilassa oli luvattuun 12 asteen heitto, kuumempaan suuntaan. Viimein oli pakko mennä kysymään neuvoa eteen tulleelta huoltamolta, jossa myyjä sanoi, ettei ihme, ettei paikka löydy, kun kerran olette väärässä kaupungissa. Via Scena alkaa jännästi Meranossa, ja jatkuu saman nimisenä viereisen Schennan puolella. Katunumerotkin lähtevät juoksemaan uudestaan.

Se oikea Via Scena, tai Schennastraße saksalaisittain, nousee Meranosta kukkulaa ylös – ei huonot näköalat – ja sen varrelta se Aparthotel Schmied Hans lopulta löytyi. Sisäänkirjautuminen, tavarat rappusia ylös turhankin lämpöiseen huoneeseen, kevyempää päälle ja hotellin komealle pihamaalle. Ja tietenkin altaaseen! Pihallakin oli lämpöä vähintäänkin riittävästi, mutta onneksi aurinkotuolit sai varjoon, ja onneksi pihalla oli riittävästi tilaa siirrellä niitä auringon liikkeiden mukaan. Muutapa ei tuossa kuumuudessa ennen iltaa jaksanutkaan tehdä, kuin nauttia auringosta, kirjojen lukemisesta, altaasta ja virvokkeista. Onneksi se sopi täydellisesti matkasuunnitelmiin.

P7210229

20150721_141542

P7210223

20150721_205539

20150721_141424

Päivällisravintola löytyi palan matkaa mäkeä ylös. Ravintola Rochushof on erittäin suositeltava paikka. Sattumoisin juuri tiistaisin ravintola tarjosi erikoisuuttaan, grillattua schweinshaxea eli porsaan potkaa. Annos tarjoiltiin piparjuuriraasteen kera, kylkiäisinä vielä herkullista lämmintä pekonihapankaalia. Ne kun huuhteli alas tuoreella Weihenstephanerin Hefe Weissbierillä, niin tiesi syöneensä. Paksut jalat on possulla. Henkilökunta oli syystä ylpeä annoksestaan, itse kokkikin kävi kyselemässä, miltä maistui. Propsit vielä erikseen meitä palvelleelle tarjoilijattarelle (ei sanaakaan englantia!), joka ei ainakaan voi syyttää työnantajaansa ikärasismista.

20150721_203953

20150721_195057

20150721_195322

20150721_200210

Päivän kruunasivat vielä lämpimässä, pimenevässä illassa, altaan reunalla kynttilänvalossa nautitut Aperol Spritzit.

P7210253

P7210270

San Viglio Di Marebbe – Arabba

Maanantai 20.7.

catdog

Koska Le Maierin netti toimi huonosti, eikä pizzeriassa ollenkaan, seuraavan majapaikan etsintä jäi. Aamulla lähdimme liikenteeseen klo 11 ajatuksella “johonkin Canazeihin päin”. Canazeissa olimme yöpyneet aiemman pikaisen Dolomiitit-kierroksemme yhteydessä. Jonkin aikaa pyöri mielessä pysähtyä saman tien alas San Viglioon, jonne ei luvattu hirmuhellettä. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin, pitkin hienoja vuoriteitä. Corvaran alppikylä vaikutti kohtalaisen miellyttävältä paikalta, mutta jatkoimme edelleen eteenpäin Arabbaan vievää tietä. Sinne päästyämme päätimme pistäytyä Passo Pordoissa välipalalla. 32 serpentiinimutkaa ylöspäin ja huikeat näköalat. Paikka on ilmeisesti aina täpötäynnä matkalaisia, autoja, busseja ja moottoripyöriä, sekä kovakuntoisia pyöräilijöitä. Lounaaksi gulassikeittoa ja Spaghetti Carbonaraa, molemmat oikein kelvollisia. Päälle espressoa, kuinkas muuten.

P7200061

P7200063

P7200065

Ravintolassa oli hyvä Wifi, joten seuraavan majapaikan arpominen saattoi alkaa. Olimme Sloveniassa ja aiemminkin ehtineet tottua siihen, että kuudellakympillä pystyi saamaan erittäin kelvollisia huoneistoja hienoissa ympäristöissä, joten lähialueen “alkaen 80 euroa huoneesta ei niin viehättävistä kohteista” tuntui paljolta. Koska pitkä matkanteko ei innostanut, kohteeksi valikoitui lopulta Arabba, eli samat 32 mutkaa takaisin alaspäin. Matkalla piti vähän peruutella, jotta vastaantuleva bussi pääsi taittamaan neulansilmästä, ja samalla jännitellä, syöksyykö edellisen mutkan takaa joku persuksiin.

P7200090

P7200075

bloggaaja

Ankara on bloggaajan osa

P7200082

Arabbassa arvottiin tovi majapaikan sijaintia, koska Booking.com kertoi vain kadun nimen, eikä karttaan hoksattu zoomata Passo Pordoin ravintolassa. Affittacamere Blank löytyi ja huone saatiin pienestä buukkausvirheestämme huolimatta. Hotellimaisessa pikku huoneessa oli terassi, jaettuna naapurihuoneen kanssa, kokolattiamatto, tunkkainen haju, ja kaamea meteli alla aukeavaa pääkatua kulkevasta liikennevirrasta. Periaatteessa vuorinäköala kyllä löytyi, sitä pystyi tiirailemaan vastapäisessä rinteessä nousevien paljon mukavamman näköisten majatalojen takaa. Paikka oli huonompi kuin Radovljican neukkutyylihotelli! Wifi onneksi toimi kiitettävästi, joten seuraavaa yötä varten pääsi hakemaan parempaa majoitusta. Kriteerit vain olivat kovat: hinta alle 100 €, mielellään siellä 60 €:n kieppeillä, inhimilliset lämpötilat (alle 30), eikä sateita tai ukkosta kuin korkeintaan kuuroluontoisesti. Parin kolmen tunnin maksimiajomatkan päässä. Mielellään vielä ulkouima-allas, ilmaiset polkupyörät tai muuta suffelia. Rauhallisella paikalla keskustassa järven rannalla, saunalla, punamultaväreissä. No, tuo viimeksi mainittu lista ei sentään kuulunut kriteereihin.

Negatiivinen ensivaikutelma Arabbasta karisi illan mittaan. Lämpötila oli hellepäivien jälkeen mukavat vähän päälle 20, laskien loppuillasta jopa alle. Liikenneympyrän vieressä oleva ravintola Al Tablé tarjosi erinomaista merenelävärisottoa (mustekalaa, simpukoita ja katkarapuja), ja Tiramisu oli oikein hyvää. Hintakaan ei ollut paha. Eikä se huonekaan niin huono ollut, kylpyhuonekin hyvin tasokas.

P7200104

P7200108

Rakastavaisten ja riiteleväisten on syytä huomioida, että Blankin seinät ovat paperinohuet. Naapurihuoneessa ei riidelty.

P7200007 (2)

Zgornja Radovna – San Viglio Di Marebbe

Sunnuntai 19.7.

P7190002

Sääilmoitukset lupasivat ukkosta, sadetta ja/tai yli 30 asteen lämpötiloja vähän kaikkialle,mihin olisimme halunneet seuraavaksi mennä. Lopulta Dolomiittien sääpalvelu lupasi sunnuntaiksi aurinkoista, mutta vain 27 astetta Italian San Viglio Di Marebbeen, ja sadetta sinne vasta maanantaiksi. Pitkä siirtymä siis luvassa. Pääsimme liikenteeseen yhdeltätoista ja navigaattori lupasi perille pääsyä joskus kolmen jälkeen. Perillä olimme lopulta puoli kuuden jälkeen.

Tarkoitus oli ylittää alpit Sloveniasta Itävaltaan Wurzenpassia pitkin. Matka pysähtyi jyrkkään alamäkeen jumittuneeseen autojonoon. Jossain edempänä, paikassa, josta varoitti nopeusrajoitus 30 km/h ja teksti “Gefährlice Kurve” (vaarallinen mutka), oli tapahtunut onnettomuus.

P7190012

Moottoripyöräilijät ohittivat pysäköityneet autot, mutta palasivat pian nöyrinä takaisin. Niin mekin lopulta päätimme tehdä. Auto manöveerattiin kapealla tiellä, kieli keskellä suuta, nippa nappa ympäri ja eikun kohti seuraavaa ylitystietä.

P7197257

Tarvision kohdalta päästiin ongelmitta Itävallan puolelle. Siellä navigaattori päätti vähän keppostella. Se ohjasi kapeille pikkuteille ja käski kääntyä paikasta, jossa ei ollut risteystä mailla halmeilla.

P7190016

Koimme pari läheltä piti -tilannettakin, kun vastaantulijat syöksyivät näkymättömistä eteen paljoa vauhtia säästelemättä. Palasimme isommalle tielle ja sitä kautta sitten kohti länttä tietä numero 111. Nopeusrajoitus oli etenkin alkumatkasta enimmäkseen 100 km/h kylien välillä, kylissä 50 km/h, ja kyliä tuli vastaan tämän tästä. Kötschachista tielle 110 (neulansilmiä!) ja sitten 100:aa Lienzin ohi Sillianiin, Italian puolelle ja lopulta Bruneckin jälkeen St. Vigiliin, viiden tai kuuden tunnelin läpi.

20150719_141624

20150719_175255

Maatilamajoituspaikkaa etsimme tovin. Se sijaitsee kolmisen kilometriä San Viglio di Marebben keskustan ulkopuolella, nousevaa tietä, jossa Fordin ykkösvaihdekin tuntui välillä liian isolta. Le Maier tarjosi palkkioksi tähänastisen matkamme näyttävimmät puitteet. Dolomiittien huippuja kohoaa parilla suunnalla, kolmannella nousee jyrkkä nurmikkoinen rinne, jota polveileva “kielletty ajosuunta”-tie johtaa vielä kymmeniä metrejä korkeammalla sijaitseville tiloille.

20150719_174757_HDR

P7190022

P7190036

P7190039

Tilalla on laamoja, aidattuna jyrkkään rinteeseen. Uusi kissapesue seikkaili ympäri piha-aluetta, samoin nuoret kanit. Tilan vanha koira piti aurinkoa pöydän alla.

P7190048

Isäntäväki puhuu heikohkosti englantia, joten jos ei italia taivu, edes auttava saksankielen taito on hyväksi. Netti maksaa ainakin periaatteessa ekstraa (meitä ei veloitettu), eikä toimi kovin hyvin, huoneistossamme vain yhden pöydän ääressä. Koko tila lienee suht uusi, sillä Googlen satelliittikartassa sitä ei vielä näy, viereinen ravintola kylläkin.

P7190054

Ristorante La Miarasta sai täydellisellä pohjalla varustettua pizzaa, ohutta ja rapeaa. Ei täytteissäkään ollut valittamista. Pihvi ja salaatti olivat enemmän normitasoisia. Jälkiruuat olivat myös herkullisia, Panna Cotta pistaaseilla ja omenatäytteiset friteeratut pikku munkkirinkilät vaniljakastikkeen kera. Olutkin parani Sloveniaan verrattuna, hinta tosin tuplaantui. Viini sen sijaan maksaa suunnilleen saman verran. Italia on kyllä selkeästi kalliimpi maa kuin Slovenia, joten sikäli harmi, että päätimme lähteä sieltä mukavampia säitä etsimään.

safka_marebbe

Niin ja 27 astetta jäi lupaukseksi, 32 taisi olla lämpötila saapuessamme. Vaikka ilta viileni hieman, makuuhuoneessa oli koko yön kohtalaisen lämmintä.