Ljubljana

Perjantai 1.7.

Improvisoitu kahvinsuodatin

Mittari näytti 28 astetta, kun pääsimme liikenteeseen. Reilun kymmenen minuutin kävelyn jälkeen taas jokirannassa, ja eikun terassille.

Lohikäärmesilta

Jokinäkymä

Auringossa oli aikas paahteista, mutta puiden tuomassa varjossa kelpasi istua vähäksi aikaa lukemaan, kirjoittamaan postikortteja ja täydentämään blogikäsikirjoitusta. Ravintola Bref Bar 2:ssa on oiva olutvalikoima. Hanassa lienee Unionia, joka on slovakkivastine Lapin Kullalle, mutta pulloissa ja tölkeissä oli tarjolla Tektonikin ja Bevogin tuotteita. Molempien vahvat IPAt ovat aivan erinomaisia. Bevogissa viehätti vielä tölkkien upea humoristis-fantastinen hirviötaide. Tektonikin (www.tektonik.beer) Iggy IPA ja Bevogin (www.bevog.at) Kramah ovat vahvasti nykyisessä IPA-boomissa mukana. Molemmat voimakkaasti humaloituja, mutta silti raikkaita emmeitä. Suomessa herkut maksaisivat varmaan toista kymppiä, Ljubljanan keskeisellä turistialueella 3,70. Tavanomaiseen sivistysmaan tyyliin tarjottiin juoman kera ilmaista naposteltavaa.

Iggy IPA

Bevog

Matka linnalle oli tarkoitus tehdä Funicularilla, mutta tulikin sitten käveltyä polkua pitkin ylös asti. Matka ei ole järin pitkä, mutta kyllä sitä hellekelissä vähän otsa kostui, kun jyrkkää mäkeä tallusti ylös asti.

Matkalla linnalle

Twiit

Matkalla linnalle

Ljubljana, mäkinäkymä

Ljubljanan linna

Vaakunataidetta

Linnakukkulalta itseltään jo aukeaa mukavia näköaloja Ljubljanaan. Linnaan voi tutustua ilmaiseksi, mutta näkötorniin kiipeäminen maksaa jo 7,5 euroa. Hinnalla saa jotain muitakin palveluita. Näkötornista aukeaa näköala yli koko Ljubljanan, ja ylikin. Esite väittää, että hyvällä kelillä tornista näkisi jopa kolmanneksen koko Sloveniasta. Mene ja tiedä, mutta näköala on hintansa väärtti.

Näkymä linnasta

Jokinäkymä linnasta

Funicular

Alas kukkulalta tultiinkin sitten sutjakasti Funicularilla. Parissa minuutissa taas jokivarressa. Kohtalaisen kova paahde vaivasi klo 15 jälkeen. Lounaspaikaksi valikoitui majapaikan lähettyvillä olevan serbityylisen ravintola Saraj’n varjoisa terassi, jossa puhalsi mukavan viileä ilmavirta. Maukas keitto, jättimäinen täytetty paprika (siis piripintaan täytetty) sekä lihaisa pata. Syömistä oli taas enemmän kuin olisi tarvittu.

Ruokajuomaa

Lounas oli kyllä maukas, mutta osoittautui jonkinlaiseksi Serbian kostoksi. Hirvittävät ilmavaivat ja turvonnut olo. Iltasella piti toki jaksaa vielä kylille, mutta hieman oli puhti poissa. Yritimme löytää pöytää jostakin, josta näkisi Puola-Portugal -peliä, mutta huonolla menestyksellä. Tarjoilijatkaan eivät oikein palvelleet. Matkalla takaisin kämpille löytyi sitten viihtyisä terassi, jolla seurata peliä. Joku vanhempi, kohtalaisessa viihteessä oleva isäntä istui penkille tv:n alle, ja örvelsi hetken päästä: “katsotko minua, vai katsotko peliä?”. No koitapa arvata.

Rankkarikisa piti vielä kämpilla katsella, sitten keräämään voimia seuraavaa matkapäivää varten.

Apartments Eleven

Bratislava – Ljubljana

Torstai 30.6.

Caffe4U

Capuccino

Majapaikkamme vieressä sisäpihalla sijaitsee tasokas Caffe4U-kahvila. Siellä nautimme hyvät capuccinot ja croisanttia sekä macha-leivosta. Ostimme myös Itä-Timorista kotoisin olevaa kahvia loppureissua varten; pavut jauhettiin suodatinkahviksi sopivaksi, eipä sitä reissussa muita valmistustapoja varmaan tulisi vastaan.

 

 

Bratislavan liikennettä haukuttiin jossain kaoottiseksi ja vaaralliseksi ja mitä kaikkea. Pöh, täysin normi-kaupunkiliikennettä.

Obchodná-katu

Terassi Bratislavassa

Liikenne Bratislavassa

Bratislavan linna

Moottoritietä ajoimme alkuun kohti Wieniä, joka ei ole turhan kaukana, sitten kohti etelää. Moottoritiet olivat nyt hyvässä kunnossa.

Matkalla Ljubljanaan

Matkalla Ljubljanaan

Navigaattori suositteli Ljubljanaan kahta reittiä, joiden matka-ajassa oli kymmenen minuutin ero. Kartalla pidempi reitti alkuun tietä S6 näytti kulkevan enempi vuoristossa, joten valitsimme sen. Reitit erkaantuivat Neunkirchenin kohdalla.

Mene ja tiedä; jos nopeammalla reitillä oli yhtään tietöitä, valitsimme sittenkin nopeamman reitin. Sen osalta tietyöt olivat jo tehtyjä, ja väliin pääsi ajamaan koko lailla tuliterällä päällysteellä, eikä liikennettäkään ollut kovin paljoa. Oli miten oli, S6 on yksi maisemallisesti upeimpia moottoriteitä missä on tullut ajettua.

Slovakia, tie S6

Lounaalle pysähdyttiin Langenwangin pikkukaupunkiin. Keitot olivat herkullisia, samoin salaatti ja Wieninleike-annokset, kuten myös Grazilainen Puntigamer-olut. Lounaspaikka Faxe’s Pub: suosittelemme.

Langenwang

Alkukeitto

Lounas

Langenwangin kirkko

Koko reitillä on paljon tunneleita. Tiellä S6 on 7 kappaletta yli kilometrin mittaista tunnelia (pisin 3489 m), S35:llä pari lisää. Lisäksi A9:llä, jota kuljimme palan matkaa, olisi toistakymmentä yli kilometrin tunnelia. Ainakin pisin niistä, Grazin lähellä oleva Platbushin 10 kilometrin tunneli sattui reitille. Nopeusrajoitus tunneleissa 100 km/h. Hassua verrata siihen kalliossa olevaan pikku reikään Leppävaaran kohdalla, missä nopeus putoaa 60 kilometriin tunnissa, ja liikennevalot punaisella joka ainoa päivä.

Kaltenbachin tunneli

Tunnelissa

Vähän ennen Ljubljanaa moottoritiellä, onneksi vastaantulevien puolella, oli liikenne tukossa ilmeisesti onnettomuuden vuoksi. Seisovaa jonoa oli yli 10 km matkalla. Mainittakoon jo tässä vaiheessa, että meillä oli tällä matkalla uskomattoman hyvä tuuri välttää liikennesumppuja, kaikki isot ruuhkat olivat juuri vastaantulevien suunnassa.

Suosittelemme etenkin kesällä Euroopassa autoilijoita varaamaan autoon juotavaa ja ehkä välipalaakin. Aina ei voi olla yhtä hyvää onnea matkassa. Lisäksi pakolaisongelman mukanaan tuomat tiukemmat rajakontrollit jopa EU:n sisällä saattavat viedä reilusti aikaa.

Apartments Eleven sijaitsee kävelymatkan päässä Ljubljanan keskustasta, sairaalan takana. Pihalle johtaa hyvin kapea väylä, eikä pihalla ole oikein pysäköintipaikkoja. Saimme siis matkatavarat lähelle, minkä jälkeen auto piti siirtää parin kivenheiton päähän isolle parkkipaikalle. Siitä ei sentään tarvinnut maksaa ekstraa.

Lämpötila oli paahtavat 32 astetta, joten Ljubljanan keskustavisiitti sai odottaa iltaan. Siinä odotellessa sai ihmetellä sairaala-aktiviteettia. Ambulanssiruljanssi oli jatkuvaa ja jokunen helikopterikin käytti sairaalan laskeutumistasannetta. Melkoisen paha päivä ilmeisesti.

Apartments Eleven & Ljubljanan Yliopistollinen sairaala

Huoneisto oli todella reilun kokoinen. Erillinen makuuhuone, iso WC-suihkutila pesukoneineen ja erittäin tilava keittiö-olohuone. Ilmastointikin toimi esimerkillisesti. Ainoa puute oli, ettei kahvinkeittoon ollut mitään välineitä. Siihen pitikin improvisoida omat systeemit. Toinen pieni puute on se, ettei ulkona ole oikein mitään oleskelutiloja.

Ljubljanica-joen ympärille sijoittuva keskusta-alue on kyllä hieno. Majapaikan suunnasta ensimmäisenä tulee vastaan lohikäärmesilta komeine veistoksineen. Sen jälkeen jokirannan valtaa laaja terassialue, täynnä väkeä. Myös vähän matkan päässä oleva kolmoissillan alue on tutustumisen arvoinen.

Ljubljana, lohikäärmesiltaLohikäärme sillallaLjubljana, terasseja joen varrellaLjubljana, kolmoissiltaKolmoissillallaLemmenlukkoja sillan täydeltäLjubljanan yössä

Praha – Bratislava

Keskiviikko 29.6.

Aamulla hyvin nukutun yön päälle pieni kiertokävely lähiympäristössä. Prahan rakennuskanta on kyllä uskomatonta. Toinen toistaan näyttävämpää julkisivua, käänsi päänsä suunnilleen mihin suuntaan hyvänsä. Kaupunki näyttää heräilevän siinä kahdeksan maissa; liikenteessä oli aamuvirkkujen turistien lisäksi lähinnä roskakuskeja ja katujen puhdistuspartioita.

Vuokra-auton hakureissu tarkoitti lyhyttä marssia Muzeum-metrolle ja sieltä parin pysäkin päähän Vyšehradille. Chechocar löytyi kongressirakennuksen takaa.

Varattu Fabian-farkku vaihtui veloituksetta Octaviaan. Uusi korimalli, 1.6 diesel, ilman turboa. Ihan kelpo matkapeli, vaikka se turbo olisikin ollut kiva. Lisähintaa pärähti tuhatkunta korunaa ulkomaan ajoluvasta ja lisävakuutuksesta sekä kakkoskuskista. Navigaattori kuului pakettiin, mutta se hylättiin aika pian käytöstä. Kännynavigaattori on vain niin paljon mukavampi käyttää.

Koska aamupala jäi erittäin niukaksi, oli aika vähän tankata. Vuokraamon kaveri suositteli kongressin ravintolaa, mutta silmiimme osui “paikallisen näköinen” Restaurace U Smrtaka. Ruokalista tsekiksi; tarjoilija puhui kyllä hieman englantia, mutta pientä jännitystä silti sen suhteen, mitä eteen tulisi. Sieltähän tuli jauhelihakeittoa ja pihvit ranskalaisilla, jonkinmoisen majoneesikastikkeen kera. Ei yhtään huono, eikä maksanut paljoa.

Päivän ajomatka oli pitkähkö huitaisu Bratislavaan, himpun alle 300 kilometriä. Harkitsimme ajamista Kutna Horan kautta; siellä olisi kiinnostanut Sedlec Ossuary, jonka koristus on tehty 40,000 ihmisen luista. Ylimääräistä matkaa olisi kuitenkin tullut liikaa, sillä pitihän Bratislavaakin ehtiä yhden yön pysähdyksen yhteydessä vähän nähdä.

Matka vei valtatie ykköstä Brnoon asti, ja sieltä kakkosta Bratislavaan. Tiet ovat enimmäkseen kaksikaistaisia moottoriteitä, 130 km/h nopeusrajoituksella. Tietyömaita oli matkalla tämän tästä, ja se hidasti reippaasti matkantekoa. Aika harvoin kyllä näki ketään tekemässä sitä tietyötä. Rekkoja oli liikenteessä hirmuinen määrä. Brnosta etelään liikenne sentään vähän rauhoittui.

Moottoritiepäällyste oli monin paikoin kummallista. Kenties betonilaattaa tai jotain, joka tapauksessa tärisi ja kolisi ikävästi suurissa nopeuksissa. Ehkä Skodassa oli liian jäykkä jousitus.

Taukopaikaksi valikoitui lähinnä sattuman kauppaa pieni kylä nimeltä Velka Bites. Ihan hauska, mutta todella pieni paikka. Sielläkin oli tietöitä ja poikkeusohjaukset takaisin moottoritielle.

Slovakian rajanylityksen jälkeen mainostettiin Vignettiä (Tšekkejä varten autossa oli tarra jo valmiiksi). Slovakiassa ne ovatkin jotain elektronista sorttia. Virkailija halusi tietää vain rekisterinumeron. Kymmenen euroa ja kuitti kiitos.

Rajanylityksen jälkeen oli ajettavaa vielä tunnin verran Bratislavan keskustaan. Majapaikka oli kävelykadulla, jota myös ratikat huristelivat tiheään tahtiin.

Erittäin kapeasta portista sisään (sivupeilit piti varoiksi taittaa kiinni), pihamaalle parkkiin ja sitten olimme vihdoin Apartment Residencessä. Normikokoinen siisti huone laminaattilattialla, jääkaappi ja vedenkeitin varusteluna. Ja ilmastointi! Ulkona oli 30 astetta lämmintä. Eipä näytä viime vuoden reissua aikaisempi matkustusaika olevan sekään riittävän aikainen. Toisaalta, pari viikkoa aiemmin Interraililta palannut sukulaisemme puolestaan valitteli, että eteläistä Kroatiaa myöten lämpötilat olivat piirun liian alhaisia!

 

 

Apartment Residencen terassinäkymä

Apartment Residencen terassinäkymä

Apartment Residence sijaitsee kävelykadun varrella, lähellä vanhaa kaupunkia. Itse katu on jotensakin hauska. Ratikat sahaavat edestakaisin, kadulla on ravintoloita ja baareja ja jokunen vaate- tai muu muotiliike.

Kävelimme vanhan kaupungin kulmalle ja pysähdyimme huuhtomaan pitkän ajopäivän pölyjä Barrockiin. Slovakialainen Zlatý Bažant (kultainen fasaani) on erinomaista olutta, ihan vertailukelpoista tuoreisiin tsekkeihin. Päivällinen oli tarkoitus nauttia vasta vähän myöhemmin, mutta pientä naposteltavaa oli tarvis saada. Sipulirenkaat olivat loppu, joten tarjoilijatar suositteli tilalle “chips with sauces”. Jaa no, kaippa sitä ranskalaisia perunoita voisi ottaa ensi hätään, ajattelimme, mutta pöytään tulikin puolikosteita perunalastuja neljän kastikekipollisen kera. Voi jösses! Ikinä eivät ole perunalastut maistuneet yhtä hyviltä.

Pienen kävelykierroksen jälkeen olikin sitten päivällisen aika. Löysimme kotikatumme vierestä hienon panimoravintolan Bratislavský meštiansky pivovarin, tai oikeastaan sen terassin, sisätiloihin ei tullut tutustuttua vessaa enemmälti. Ajatuksena oli nauttia suhteellisen kevyt iltapala. Listalla oli olutjuustoa, ja koska yhtenä pakollisena matkaohjelmana oli nauttia Prahassa pivní sýriä, pitihän sen slovakkiversiotakin kokeilla. Lisäksi friteerattua juustoa, hapankaalia ja perunasalaattia. Tarjoilija vielä tinkasi jälkimmäiset tilanneelle, että “eikö tosiaan tule mitään muuta”. Näistä vaatimattomista annoksista täyttyi puoli terassipöytää! Syötävää oli hirvittävä määrä, ja kaikki erittäin hyvää. Olutjuusto ei ollut samanlaista kuin Prahassa, mutta hyvää se oli, ja sillä raa’an valkosipulin määrällä pysyvät taatusti vampyyrit ja kaikki muutkin loitolla pitkään.

Niin olut? Muun muassa paikallista tsekkipilsnerityyppistä Bratislavský Ležiak 12°:a. Erittäin hyvää. Kustannustaso? Saimme ahmittua ehkä puolet ruokamäärästä, eikä lasku todellakaan huimannut päätä.

Bratislava tuli matkaohjelmaamme tuttavan suosituksesta vähän myöhäisessä vaiheessa, eikä siihen osattu sitten varata kuin yksi yö. Pitkä ajomatka Prahasta vielä haukkasi ison osan päivästä. Tällä matkalla majapaikat on kaikki buukattu etukäteen, sillä ajatuksella, ettei tarvitse joka ilta etsiä toimivaa WiFiä ja käyttää matka-aikaa Booking.comin kahlaamiseen. Nytpä sitten matkasuunnitelman joustamattomuus löi reisille. Bratislava on aivan mahtava paikka. Kuin Praha pienoiskoossa, pilke silmäkulmassa. Ehdimme vasta raapaista pientä kulmaa siitä, mitä kaupungilla on turistille tarjota. Bratislavaan on ehdottomasti palattava uudestaan!

 

Praha

Tiistai 28.6.

Reissun aluksi iltapäivälento Helsingistä Prahaan, joten eipä tarvinnut tällä kertaa herätä ennen pikkulintuja. Kentälle hyvissä ajoin, CSA:n Baggage Drop ei vielä edes auki.

Turvatarkastuksen jälkeen puolitoista tuntia aikaa tapettavana ennen portin aukeamista, joten aloitetaanpa lomareissu Oak Barrelissa.

Prahaan päästiin lähtemään hivenen myöhässä. Kännykät ja muut vermeet ohjeistettiin laittamaan kiinni asti, koska matkustajat ohjattiin koneeseen tankkauksen ollessa vielä kesken.

Matkalla otettiin aikataulu kiinni, joten kenties vieressä istunut herra vielä ehti Malagan-koneeseensa. Puolen tunnin aikataulun mukainen vaihtoaika kuulosti kyllä optimismilta potenssiin kaksi. Kokeilkaapa joskus Charles de Gaullella!

Olimme etukäteen varanneet taksin kentältä majapaikalle, koska myöhästyimme jo muutenkin normi-sisäänkirjautumisajasta, ja toisaalta siksikin, että ehtisimme viettää edes kohtuullisesti aikaa Prahan illassa. Kuljettaja odotti kentällä nimikyltti kourassa. Matka Prahan keskustaan sujui ripeästi Skoda Superbin kyydissä, ja kylkiäisinä tuli vielä kätevän kokoinen ja hyvin kirjoitettu Praha-opas karttoineen.

Tippi olisi kai kuulunut jo matkan ennakkomaksuun, mutta kaivettiin kuitenkin kuskille joltain aiemmalta Praha-reissulta jäänyt 50 kruunua. Kuski naureskeli, että nuo eivät ole olleet käypää valuuttaa enää moneen vuoteen. Sataset sentään vielä toimivat, joten huikeat 4 euroa kului juomarahoihin.

On äärimmäisen mukavaa, ettei Suomessa ole varsinaista juomarahakulttuuria. Tippiä on mukava antaa silloin, kun kokee palvelun, tai ihan vaikka vain täydellisesti sujuneen illan, jotenkin erityisen palkitsemisen arvoiseksi. Ulkomailla sitten aina vähän ahdistaa, pitäisikö tipata ja kuinka paljon ja ylipäätään minkä vuoksi. Eihän siinä sitten muu auta kuin jättää jälkeensä tyytyväisiä tai vähemmän tyytyväisiä tarjoilijoita ja taksikuskeja.

Pragapartin isäntä Jurij oli puhelias herrasmies. Hän tarjosi huoneen esittelyn jälkeen hyvät ravintola- ja muut vinkit. Jurijn:n vinkkien perusteella marssimme lähettyville Original Restaurant Deminkaan huuhtomaan lentopölyjä ja nauttimaan päivällistä. Urquell on paikassa aivan loistavaa, kuin linnunmaitoa. 5 tuoppia sitä menikin ruokajuomiksi, että heilahti.

Deminkassa on tyylikäs sisustus ja katto korkealla. Paikka oli saapuessamme puolillaan (hyvin täyttyi illan mittaan), mutta silläkin väkimäärällä äänten sorina suorastaan raikui ympäri salia. Erittäin suositeltava ruokapaikka, mutta ei intiimiin kahdenkeskiseen illanviettoon.

Alkupalana oli Prahan kinkkua. Maukasta, mureaa, ja sopi hyvin yhteen tuoreen piparjuuriraasteen kanssa. Pääruokana gulassia ja villisikaa, molemmat hyvin tehtyjä ja maukkaita tsekkiklassikoita. Aterian kruunasivat sitruunasorbetit, joiden raikkaus kevensi mukavasti raskasta liha- ja mykyruokaa.

Ravintolasta lähtiessämme huomasimme sadekuuron pyyhkäisseen alueen yli. Onneksi jäljellä oli enää pientä tihkua. Ilta oli päivällisen jälkeen jo pitkällä, joten nähtävyyksien osalta sai riittää kiertely Václavin aukion ympäristössä. Kotikadun myöhään auki olevasta minimarketista napattiin vielä niukahkon aamupalan tarpeet.

Pragapartin patjat ovat erinomaisen hyviä. Tyynyt vain on tarkoitettu jättiläisille. Onneksi oli omat mukana. Yksi parhaista matkatavaroista! Voisiko Pragaparttia suositella muille? Kyllä, ehdottomasti. Asunnon sijainti on erinomainen. Yhdistetty makuu- ja olohuone sekä oven takana pieni keittiötila jääkaappeineen, liesineen ja mikroineen. Huoneessa on katto korkealla, mikä antaa vielä lisää tilan tuntua. Kristallikruunut ja maalaukset seinillä eivät ainakaan haittaa viihtyvyyttä. Näköala ikkunasta on sitten vähän heikompi. Ikkunat ovat katutasossa, joten periaatteessa ohikulkijat näkevät suoraan huoneeseen. Vastapäätä sijaitsee poliisiasema, joten ainoa nähtävyys on rivi poliisin Skoda Octavioita. Pientä viemärituoksua tuntui ajoittain, mutta ei varsinaiseksi häiriöksi asti.

Vanhaa ja uutta: autolla Euroopassa kesällä 2016

Kiersimme kesällä 2015 pari viikkoa vuokra-autolla Eurooppaa reittiä Saksa – Itävalta – Slovenia – Italia – Itävalta – Saksa. Matka oli upea, joten päätimme tehdä vastaavanlaisen myös kesällä 2016, hieman erilaisella reittisuunnitelmalla.

Matkasta tehtiin muistiinpanot reissun aikana, mutta julkaisu jäi tekemättä. Nyt alkaa ehkä vihdoin olla sen aika.

Asettukaa mukavasti ja nauttikaa silmiä hivelevistä maisemista, kyytipoikana pientä tarinan tynkää, ehkä jokunen hyödyllinen tiedonhippunenkin.

München – Freising – kotiin

Tiistai 28.7.

20150728_081406

Viimeisen matkapäivän aamulehti paljasti, miksi eilen eivät junat liikkuneet. Aamupala oli varsin kelvollinen.

20150728_082840

20150728_082850

Kotiinpaluupäivä meni ajantappamisen merkeissä. Ajoimme Freisingiin, joka on aika lähellä Münchenin lentokenttää. Ihan kivan oloinen kaupunki sinänsä, mutta ei siellä kyllä ollut juuri mitään, miksi sinne haluaisi enää toiste.

P7280200

P7280212

P7288087

P7288094

P7288102

P7288104

Valitsemamme kahvittelupaikka oli kyllä oikein kunnollinen kansanbaari.

P7288129

 

P7288135

P7288137

 

 

 

 

 

 

 

 

P7288155

P7288157

P7288169

P7288170

Iltalento Suomeen tarjosi koneen ikkunasta vielä viimeiset silmäkarkit.

P7280249

P7280264

P7280281

Hienon hieno kaksiviikkoinen takana. Ensi kesänä taas Keski- ja Etelä-Euroopan maisemiin!

***

Tämän blogin käsikirjoitus tehtiin matkan aikana. Valokuvien yhdistäminen matkakertomukseen kesti hieman suunniteltua pidempään.

München

Maanantai 27.7.

20150727_105445

Zur Postissa on ylellinen klo 12 checkout-aika. Aamiainen oli reilu, ensimmäistä kertaa reissulla makkaraa, pekonia ja munakokkelia normitarjonnan lisäksi. Toki useammassakin aiemmassa majapaikassa tultiin erikseen kysymään, missä muodossa herrasväki haluaisi munansa. Ja kahvinsa.

Siirtymä seuraavaan majapaikkaan oli suunnilleen yhtä lyhyt kuin Canazeissa. Siirryimme vielä palan matkaa kauemmas keskustasta Gräfelfingiin. Hotel Dolce Vita sijaitsee aivan Wurm-joen rannalla, itse asiassa se on yhteydessä pienellä saarella olevaan viereiseen rakennukseen. Vieressä on myös pieni pato, ja paikalla on joskus ollut mylly. Joen kohina kuuluu huoneeseen. Me emme sitä pitäneet ollenkaan pahana asiana. Huone oli tilava ja mukavasti sisustettu, ikkunat kahteen eri suuntaan.

20150727_135303

20150727_135313_HDR

P7270153

P7270159

Hotellin pihalla on viihtyisä viiden pöydän kokoinen terassi, johon menin huuhtomaan rankan ajomatkan pölyjä Paulanerin Pilsin pariin. Lounasaika lähestyi, ja kuinka ollakaan terassin reunalla mainostettiin kolmen ruokalajin ateriaa kolmella eri vaihtoehdolla suorastaan naurettavaan hintaan. Hotellin tiloissa on Villa Casale -niminen italialaisravintola. Lounas oli aivan erinomainen, ja kokki kävi vielä erikseen pihalla kertomassa, että gluteenittomat vaihtoehdotkin järjestyvät, ei ongelmia. Leike oli hyvää, ja erityisesti sen päällä oleva tomaatti-oliivi-kaprispaistos oli suussa sulavaa. Myös sahramilla maustettu risotto oli enemmän kuin hintansa väärti. Pöydät täyttyivät äkkiä muistakin lounastajista, eivätkä nämä olleet edes hotellin asiakkaita.

20150727_131355_HDR

20150727_133024

20150727_13434820150727_135127

Hotellilta on juna-asemalle pieni kävelymatka, Gräfelfingin keskustan läpi. Seuraava pysäkki Münchenin suuntaan on Pasing, ja sitä seuraava puolestaan Laim. Laimin aseman lähellä sijaitsee Hirschgarten, Euroopan suurin olutpuisto, 8000 istumapaikalla. Siihenpä piti päästä tutustumaan.

Ostimme asemalta junaliput. Kuulutus ilmoitti junan olevan 10 minuuttia myöhässä. 10 minuutin kuluttua kuulutus ilmoitti junan olevan 10 minuuttia myöhässä. Kun tämä toistui vielä kerran, annoimme periksi ja palasimme takaisin hotellille. Jokunen kelvollinen istumapaikka olisi Gräfelfingissäkin ollut, mutta mitäpä sitä merta edemmäs kalaan. Seuraavan aamun lehdestä saimme tietää, että lähempänä Müncheniä oli junavaunu syttynyt palamaan, ja se puolestaan oli syössyt koko junaliikenteen kaaokseen. Vähän niin kuin VR:llä pian tulee tapahtumaan, kun syksyn ensimmäiset lehdet putoavat raiteille.

P7270176

P7277998

P7278006

Terassilla oli mukava nautiskella Paulanerin vehnäolutta ja naputella kasaan tämän blogitekstin käsikirjoitusta. Päivä venähti äkkiä kohti iltaa, joten pitihän sitä taas syödäkin.

Myös päivällishinnat olivat varsin kukkaroystävällisiä. Pasta Scampit olivat täydellisiä ja palvelu erinomaista. Kielitaitomme ei ihan riittänyt viereisen pöydän keskustelujen seuraamiseen, mutta ilmeisesti kokki, tarjoilija ja naisystävänsä kanssa ruokailemaan saapunut herra olivat veljeksiä. Pikku miinus siitä, että jossain vaiheessa vehnäolut mukamas loppui, vaikka sitä näytti vielä myöhemminkin riittävän naapuripöytään. Mutta annettakoon anteeksi; lomareissun viimeinen ilta oli lähellä täydellistä, ei siihen mitään olutpuistoa tarvittu.

20150727_185949

20150727_192801

20150727_192711_2

20150727_200849

Veljeskunta jatkoi illanviettoa pihalla vielä pitkään sen jälkeen, kun me jo vetäydyimme takaisin huoneeseemme.

Söll – München

Sunnuntai 26.7.

P7260001

Reissun pari viimeistä yötä ajattelimme viettää rentoutumalla Münchenissä. Matkaa oli vaivaiset 90 kilometriä. Moottoritiellä oli varsin täyttä molempiin suuntiin, mutta lähelle Müncheniä päästiin silti sujuvasti. Valitettavasti vain kehätien tunnelit olivat pitkältä matkalta remontissa, niinpä jono mateli reilusti alle neljääkymppiä kiertoteitä pitkin. Selvästikin suurkaupunkialueella ajamiseen pitää varata runsaasti aikamarginaalia.

P7260006

P7260011

P7260020

Majoitushinnat keskustassa eivät istuneet budjettiimme, joten aluetta piti laajentaa. Pasingista löytyi Hotel Gasthof Zur Post 61 eurolla, mutta valitettavasti vain sunnuntaiyöksi.

P7260025

P7260027

Erityisesti hintaansa nähden upea hotelli, jonka takapihalla on oma olutpuistonsakin. Koska oli sunnuntaipäivä, tuli edullisemmaksi parkkeerata kadun varteen, kuin pulittaa 12,50 hotellin hallipaikasta. Kyseinen alue vain on täynnä yksisuuntaisia katuja, joten auton saaminen lähelle hotellia oli oman show’nsa takana.

20150726_132303

20150726_125841_2

Hotellin yhteydessä oleva ravintola tarjosi oikein kelvollisen lounaan. Sitä oli mukava nauttia ulkosalla, kelinkin ollessa suunnilleen täydellinen.

Ihan rennon helppoa ei keskustan ulkopuolella asumisesta tullut. Paikallisjuna-asema oli kyllä kohtalaisen lähellä, mutta Münchenin juna- ja metrokartta on aivan käsittämättömän huono. Linjat ja asemat näkyvät kyllä selkeästi, mutta missään ei sanota, millä asemilla junat pysähtyvät. Esimerkiksi käyttämämme linja S8 lentokentälle on siis piirretty joka ainoan väliaseman läpi, mutta oikeasti se pysähtyy Pasingin jälkeen vasta Ostbahnhofissa. Siellä siis äkkiä ulos ja takaisin päin Marienplatzille, josta siirtymä metroon, jolla Universität-asemalle.

Englisher Garten -puistossa olimme viimeksi olleet yli kymmenen vuotta sitten. Ehkä aika kultaa muistot, mutta eivät puistoa halkoneet polut ennen noin pölyisiä olleet. Nurmikkokin oli paikoin kuluneempi kuin silloin viimeksi. Mutta onhan puisto toki suuri ja hieno. Pääsimme Chinesischen Turmille ja eikun maß kouraan. Tornissa torvisoittokunta soitti sitä mitä saksalaisissa olutpuistoissa soitetaan. Orkesteria katsomaan tullut eläkeläispariskunta hauskuutti matkakertomuksillaan. 14 kertaa Eurooppa autolla ympäri. Suomessakin oli pistäydytty. Pariskunta vain oli selvin päin liikenteessä (isännällä kävelysauvat), eikä meilläkään siinä vaiheessa riittävästi kielitaidon paranninta nautittuna, joten osa jutuista jäi vähän hämäriksi.

P7260032

P7260038

20150726_184550

P7260042

P7260059

P7260045

Istuimme biergartenissa klo 20:n sulkemisaikaan asti. Isoon olutpuistoon mahtuu kaikenlaista väkeä. Osa oli sivistyneesti lasten kanssa liikenteessä. Toisaalta naapuripöydissä oli porukka aika päissään. Litraisen kolpakon hakkaaminen pöytään kuuluu nähtävästi tapoihin, ja kuuluu kauas.

20150726_194759

P7260046

P7260048

Makkara- ja hapankaalipäivällisen päälle oli mukava kävellä takaisin Universitätille, sieltä metrolla Marienplatzille, ja siellä kohtalaisen luistavasti sujunut päivä sitten jumiutuikin.

P7260122

P7260136

Juna länteen oli kymmeniä minuutteja myöhässä. Ilmeisesti liikenteessä oli jonkinlaista remonttia menossa, melkein tuli VR:ää ikävä. Tunkkainen, haiseva asemalaituri oli täynnään väkeä. Päästiinhän sieltä toki lopulta paluumatkalle. Pasing oli jo siinä vaiheessa yöunilla.

P7260139

 

Leutasch – Söll

Lauantai 25.7.

Aamupalalla oli ensimmäistä kertaa reissulla tarjolla tuoreita marjoja. Löytyi vadelmaa, pensasmustikkaa ja karhunvatukkaa.

P7250006

P7250009

Seefeld

 

P7250019

Seefeld

Söllin reissua varten piti palata takaisin Innsbruckin ohitustielle. Seefeldistä on alas 3 km 16% pudotusta, aika mukavaa. Sen jälkeen lähes koko matka moottoriliikennetietä Sölliin. Ripeää (100 km/h), mutta tapahtumaköyhää, mitä nyt vastaantulevilla kaistoilla oli tapahtunut onnettomuus, ja liikenne seisoi siihen suuntaan kilometrikaupalla.

Söll vaikuttaa ihan mukavalta pikkukaupungilta. Hotel Gänsleittiin normaali sisäänkirjautumisaika alkaa klo 14, mutta me olimme paikalla jo 11:30 ja saimme heti huoneen. Ykköskerros, joten ovesta pääsi suoraan terassille. Ei kaunein mahdollinen pihamaa, pelkkä ajettu nurmikko ja leikattu pensasaita, mutta pöytä, 2 tuolia ja 2 aurinkotuolia löytyi. Niille aurinkotuoleille pääsi myös viereisen oven takana olevista saunatiloista. Ulkoportaita pääsi alemmalle ravintolaterassitasolle, jonka reunassa oli pieni karppiallas isohkoine karppeineen ja monneineen.

viinikirja

Loppuihan se lopulta. Enkä tarkoita kirjaa. Kirja on upea.

P7250020 P7250021 P7250035

Kävelimme kylälle lounastamaan juuri ennen siestataukoa. Dorf Stub’n tarjosi ihan kelvollista Wieninleikettä ja pinaattimykyjä (sattumalta samantyyppiset annokset kuin Salzburgissa). Tarjoilija oli hauska ainakin omasta mielestään (“Ai internet? 20 euroa kiitos”). Niin, hotellissa ei langatonta verkkoa ole. Langalliseen verkkoon kytketty läppäri olisi ollut käytettävissä vitosella tunti. Onneksi olimme sattumalta ja ainoan kerran reissullamme bookanneet kaksi yötä samalla kertaa.

P7250040

P7250041

P7250044

P7250048

P7250050

Vuoristoisilla alueilla näyttää sää muuttuvan todella nopeasti. Astuessamme sisään ruokakauppaan, päivä oli vielä lämmin ja aurinkoinen (mukavat 25 astetta), joskin painostava, eikä tummia pilviä näkynyt ihan lähellä. Ulos tullessamme satoi reippaasti. Pilvet peittivät tyylikkäästi lähivuoret: lähin näkyi vielä joten kuten tummana siluettina, sen takana olevat vuoret kuin harmaan väriviuhkana, kunnes viimeisimpiä ei enää näkynyt. Kovin kauaa sadetta ei tarvinnut pitää, vuoret tulivat takaisin näkyviin ja paljastivat oikean vihreän värinsä.

20150725_145552

Kylämaisema sateella

P7250060

ja ilman

Talon emäntä laittoi pyynnöstä saunan päälle, ja reilun tunnin päästä pääsimme Wellness-tiloihin. Vaaleaksi kaakeloidut tilat, poreamme, solarium, vaimea rauhoittava taustamusiikki (mikään ei ole täydellistä), turkkilainen sauna, jota emme valitettavasti hoksanneet erikseen pyytää päälle, ja suomalainen sauna. Kiuas oli hassusti suojattu betonikuoreen kaksinkertaisin suojaritilävirityksin, mutta oli siellä pohjalla kuitenkin kiviä, vieressä kiulu kauhoineen ja saunassa lämpötilaakin vähintään riittävät 90 astetta. Kelvollisissa löylyissä oli erittäin mukava rentoutua ja puhdistautua siihenastisen reissun pölyistä. Lepotuoleissa oli hyvä pitää löylytaukoa ja katsoa ulos ikkunoista uudestaan alkanutta sadetta.

Sadetta kestikin sitten aika pitkään. Parin kylän päässä olisi kuulemma ollut jokin kyläjuhla, musiikkia ja hauskanpitoa, mutta viilentynyt keli ja bussien metsästys (takseja ei näkynyt missään) ei jaksanut riittävästi innostaa.

Sateen viimein loputtua lähdimme hotellin sateenvarjoin varustautuneita päivällispaikan metsästykseen, ja törmäsimme Ristorante Pizzeria Giovanniin. Se on aivan loistava paikka, ja olikin täynnä väkeä, mikä yleensä on hyvä merkki. Tarjoilijat olivat pukeutuneet italialaistyylisiin univormuihin, joihin kuuluivat tyylikkäät mustaraitaiset valkoiset lierihatut. Lasagne oli polttavan kuumaa, kasvisrisotto herkullista. Tiramisu oli tyylillä koristeltu ja maukas, ei kuitenkaan paras vastaan tullut. Paikka tarjoaa Zillertalin oluita, jotka oli jo edellisreissulla Zillertalin laaksossa todettu erinomaisiksi.

20150725_202244

20150725_202246

20150725_203507_2

20150725_204821_2

P7250083 P7250092   P7250102

Canazei – Leutasch

Perjantai 24.7.

20150724_090855

Planberin aamupala oli ihan kelvollinen. Sämpylät olivat tuoreita ja leivonnaiset erittäin maukkaita, Croisanttia ja pikkupullaa vaniljatäytteellä. Myös kahvi oli hyvää, ja omistajaperheen kauniin tyttären aamupala- ja infopalvelu ykkösluokkaa.

Seuraavaa majapaikkaa arvottiin vasta aamupalan jälkeen. Alkuun harkittu Innsbruck oli kallis, ainakin meidän tahtoohetinyt-matkasuunnittelullamme. Reilusti yli 90% Booking.comin tarjonnasta oli jo varattu. Achenseen ja Achenkirchin alue oli myös aika täyteen buukattu ja jäljellä oleva oli yli kipurajan. Lopulta paikaksi valikoitui Seefeldin naapurissa oleva Leutasch, ja siellä kylä nimeltä Gasse. “0” Sterne Hotel Weisses Rössl oli itse asiassa yksi reissun edullisimpia öitä.

P7240008  P7240015 P7240016 P7240020

Tie Canazeista Passo di Sellan läpi, aina Val Gardenaan ennen moottoritietä, on upea. Serpentiiniä riittää, kapeita kohtia ja kauhua myös. Ohitimme eräässä kohtaamispaikassa bussin hiljaa hiipien, parin sentin marginaalilla itse bussiin, ja toisaalta toisella puolella olevaan kivistä muurattuun seinään, ja mielessä kävi “pitäisikö nuo sivupeilit vetää sisään” ja “mihinkähän asti vakuutus kattaa peltivauriot”. Takana tulevan henkilöauton kuskin kauhistunut ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen.

20150724_125111

Moottoritiellä oli tietöitä samaan tahtiin kuin Suomessa. Ainoa ero, että se mitä korjattiin ei ollut kertaakaan lähelläkään sitä kynnöspeltoa, mihin kotimaan tiet päästetään ennen paikkausta.

Jotenkin meillä oli Brenneron solasta virheellinen käsitys. Eihän se ole kuin normia mäkisempi moottoritie. Nättejä maisemia toki, ja välillä näkyi kyliä aika paljon alempana kuin missä tie kulki, mutta Dolomiittien jälkeen taso kyllä niin sanotusti laski. Ja rekkoja riitti.

Ajoimme Seefeldin läpi, eikä sekään näyttänyt juuri miltään ainakaan päätieltä katsoen. Mutta määränpää oli kyllä visuaalisesti kohdillaan, periaatteessa kadun pää, kourallinen taloja ja vuorenseinä. Majapaikkahan siis mainostaa nimessään itseään nollan tähden hotelliksi. Portaat natisevat kammottavasti. Varsinaista respaa paikassa ei ole. Varattujen huoneiden ovensuihin oli kirjoitettu pienille liitutauluille varaajan etunimi, joten sisään pääsi heti.

20150724_135743

20150724_135725

Patjat olivat reissun huonoimmat ja sängyt äänekkäimmät, mutta tyynyt vaikuttivat ehkä ensimmäistä kertaa juuri oikeilta, ja itse huone oli oikeastaan aika viehättävä, maalaistyyliin. Ja parketit ainaisten kokolattiamattojen sijaan! Televisio oli vielä putkimallia, mutta sillä ei ollut väliä. Itse asiassa avasimme television ensimmäistä kertaa vasta Itävallassa, mikä kertonee jotakin reissun onnistumisesta. Sellainen varoituksen sana ehkä, että pitkän historian omaavassa rakennuksessa tulee ns. vanhan talon haju kaupan päälle. Rakennus lienee ollut majoituskäytössä jo vuodesta 1936.

20150724_150533

P7240051

Weisses Rössliä ylläpitää arvauksemme mukaan slovenialais-italialainen pariskunta, ja hotellin esitellyt Roberto on aivan mainio persoona. Yhteisestä keittiöstä löytyy tee- ja kahvivermeet, keittoastiat, juoma-, olut- ja viinilaseja, vapaasti käytettävissä. Jääkaappiin voi laittaa tarralla merkittynä omia ruokatarpeitaan, ja onpa siellä koko lailla omakustannushintaan otettavissa kylmää oluttakin (Perlenbacher Premium Pils).

P7240033

P7240036

Huoneenlämmöstä löytyy viinipulloja, punaista, valkoista ja proseccoa ainakin, ja drinksutarpeitakin, Aperolia jne. Maksu hoidetaan omatuntoperiaatteella säästöpossuihin! Tässä on jotain, mitä ei enemmillä tähdillä varustetuista majapaikoista löydä. Juomien lisäksi löytyy myös jugurttia, hedelmiä ja vihanneksia, chilipalkoja unohtamatta.

Samassa rakennuksessa on myös pizzeria. Se osoittautui pettymykseksi. Pizza ei ollut erikoista, salaatit vain ok. Talon viini oli kelvollista, jälkiruuista sitruunasorbetti samaa tasoa kuin Canazeissa, mutta Tiramisu oli mauttominta ikinä. Ns. kylille taikka viereiseen gasthouseen olisi äkkiä kävellyt, mutta mistäpä sitä etukäteen olisi voinut tietää, että olisi ollut syytä. Nettikin oli sen verran hidas, ettei sitä tullut käytettyä kuin pikaisiin Whatsapp-päivityksiin ja seuraavien majapaikkojen etsimiseen ja buukkaamiseen. Ensimmäistä kertaa seuraavan yön budjettimajoituksen varaaminen alkoi käydä työstä, sen verran vähissä oli tarjonta asettamassamme hintahaarukassa.

20150724_183132

20150724_191509

Ympärillä aukeaa maalaismaisema. Liikennettä on vähänlaisesti. Aitauksissa pellon laidalla on lehmiä kellot kaulassa.

20150724_183720

P7240100

20150724_191906_HDR